Metsätyöt Pekka Laamanen Ky on perustettu vuonna 1990, jonka jälkeen yrityksen toimintaa on laajennettu tasaisesti. Yritys aloitti toimintansa äestyksellä ja puunajolla.
Ajan ja puunkorjuun kehittyessä myös toiminta jalostui ja vuonna 1995 mukaan tuli ensimmäinen harvesteri. Asiakkaiden tarpeiden muuttuessa myös yhtiön kaluston kirjo laajeni kaivinkoneisiin ja koneelliseen istutukseen. Yritys uudistaa kalustoaan tasaisesti tehokkuutta ja ympäristöystävällisyyttä ajatellen. Kesällä käyttöön otetusta turvemaan puunkorjuukalustosta löydät kuvia media/kuvat sivulta. Tutustu työjälkeen
täällä.
Tällä hetkellä kalustoomme kuuluu neljä monitoimikonetta, viisi ajokonetta, kaksi äestyskonetta ja kaivinkone. Toimintaympäristö sijaitsee pääsääntöisesti Itä-Suomessa Stora Enso Oyj:n työmailla.
HAEMME AMMATTITAITOISTA HUOLTOMIESTÄ. KATSO LISÄÄ TYÖPAIKAT OSIOSTA!